Elämää pahoinvointialueella: ihmiset vs. järjestelmä

 

Olen jo kirjoittanut pari kertaa hyvinvointialueen toiminnasta ja tulen varmasti kirjoittamaan vielä useasti. 

Haluan tähdentää, että kirjoitusteni kritiikki kohdistuu järjestelmään ja ylempien tasojen johtoon ja suunnitteluun. Asiakkaita kohtaavat työntekijät ovat usein yhtä ymmällään kuin asiakkaatkin, koska eivät ole saaneet riittävästi tietoa palveluista ja niiden järjestämisestä. Olen jo monta kertaa huomannut, että asiakkaita koetetaan silti auttaa ja palvella joustavasti. Ja siitä työntekijät ansaitsevat SUURKIITOKSEN.

Elämää pahoinvointialueella: hoitotarvikejakelu

 "Hyvinvointialue" on irvokas nimi nykyiselle sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistavalle. Tämän päivän esimerkkinä on hoitotarvikejakelu. 

Kotona ja hoitokodeissa asuvilla pitkäaikaissairailla ja vammaisilla on oikeus saada maksutta kolmeksi kuukaudeksi tarvittava määrä tiettyjä hoitoon liittyviä tarvikkeita. Näitä ovat esimerkiksi avannetarvikkeet, diabeetikon hoitotarvikkeet, haavanhoitotarvikkeet, vaipat, katetrit ja virtsankeräystarvikkeet sekä ravinto-, happi- ja dialyysihoitotarvikkeet.

Pienessä itäsuomalaisessa kunnassa tilaus hoitui kätevästi vaikkapa tekstiviestillä oman kunnan palveluneuvojalle, joka ystävällisesti ilmoitti, kun tarvikkeet ovat haettavissa.

Uudella, uljaalla pahoinvointialueella tarvikkeita tilataan soittamalla keskitettyyn lankapuhelinnumeroon. Tarvikkeita saa kerralla aiempaa pienemmän määrän, joka ei riitä kolmeksi kuukaudeksi. (Esimerkkitapauksessamme luvattu tarvikemäärä riittää ohjeiden mukaan käytettynä 9 viikon käyttöön eli reiluksi kahdeksi kuukaudeksi.) Perusteluna pienempään määrään on hyllytila - "tilaa on vähän ja käyttäjiä paljon".

"Täältähän niitä saa sitten tilattua lisää."

Tuotteet toimitetaan kunnan terveyskeskukseen, josta niitä voi käydä kyselemässä. Katsotaanpa kuinka monta ajomatkaa kuntakeskukseen tullaan tarvitsemaan...